sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ihana auringon paiste! Parin neliön alue piti käydä jo takapihalta haravoimassa 
kun oli jo kivasti kuivunut. Tän päivän aikaan varmaan pääsee
kupsuttaan lisää, siihen malliin aurinko paistaa ja lämmittää. =)

Vaikka aiemmin postasin vain huiveja niin onhan välissä
toki pitänyt tehdä jotain pienempääkin.
Lankana kaikissa tuttu ja turvallinen 7 veikka.

Ensiksi aiemmille kissalapsasille pipo kaveriksi.


Jalan lämmikkeitä kesäks. =) 
Olisin niin toivonut että olisi ollut apujalat kotona
kun näitä kuvasin mut ei auttanut kuin turvautua sanomalehteen.


Perus miestensukat....


Tyttö siili-lapaset...
Näissä tietysti lisänä halpis pörrölanka.


Kukkuu, minä täällä....


Piiiiitkät kirjoneulelapaset....


Lapasista todellakin löytyy pituutta, lähelle kyynertaivetta asti.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vironvilla pisti pään sekaisin =D

Nyt on ollut selkeesti isojen käsitöiden aika.
Puikoilta on putkahtanut huivia huivin perään.
Yhteensä kolme kappaletta.

Ensimmäisen violettisävyinen kolmiohuivi.
Valokuvattu kevätauringossa ison puun varjossa.
Eli siis kuvalaatu selkeesti heikko.
Mutta eiköhän väreistä jotenkin selkoa saa. =/


Toisena valmistui sinisävyinen kaareva huivi.
Tämä on jotenkin niin isänmaallinen. Suomen talvi ja pakkanen...


Komantena vihreä-ruskea-kelta sävyinen komiohuivi.
Tästä tulee mieleen metsä ja syksy.
Ihanan maanläheiset värit. =)


Jotain pientäkin toki koko ajan valmistuu mut niistä lisää myöhemmin. =)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Mustan kissan tango =)

Ja taas saatiin talvi takaisin. Lunta tuli aika ruhtinaallisen paljon.
Lähdin äsken poikia hakemaan koulusta, mutta edessä oli ensin auton esiin kaivuu.
Ensin piti kola reitti auton ympärille.
Sitten auton putsaus ja uudelleen kolaus vielä päälle.
Olipa sitä paljon!

Kirjoneulevillitys jatkuu.
Kyseinen kuvio taisi olla tarkoitettu pipoon,
mutta voi sitä käyttää näinkin. =)


Nyt pukkaa huivia, mutta siitä lisää myöhemmin.