perjantai 20. tammikuuta 2012

Lettisukat...

Ystävän kanssa todettiin että meille rehevimmille ihmisille
ei tahdo kaupasta löytyä ihan kaikkea kivaa
mitä yrittää etsiä.

Siksipä lupauduin auttamaan ystävää hädässä.
Toiveena oli polven alapuolelle yltävät valkoiset
sukat joissa olisi lettikuvio.

Ja tälläiset niistä sitten tuli....


Testasin omaan jalkaan ja iski tunne et tälläset pitää kyllä tehdä itellekin. =)

Piskuiselle koirulille...

Voi kun olisi itsellä tähän villikseen täytettä.
Meidän karvakorvat kun ovat niin isoja jo 
niin ei toivoakaan että tähän jompikumpi mahtuisi. =)

Koiranpuku sivulta...

Selkäprofiili ja lettikuvio...

Masupuoli...

Viimeinkin siitä tuli villapaita!

Sain viime syksynä pyynnön, että kutoisin miehen villapaidan.
Kyseinen ihminen osti langatkin aivan itse minulle valmiiksi.
Resorin taisin helmasta tuolloin saada tehtyä kun alkoi muiden kutomusten
kaaos, niin moni kun tarvitsi kaikkea muuta ennen joulua.

No, otin itseäni niskasta kiinni joulun välipäivinä ja kaivoin
kutomuksen alun esiin. Jotenkin vaan vauhti oli hidasta. (Liekö tullut
joku kyllästyminen koko kutomis hommaan)
Kudoin ja purin (jotenkin niin minua).
Mutta viimeinkin sain sen valmiiksi.

Lopputulos on vaan aika ovelan näköinen kun väri tuossa langassa vaihtuu tasaisesti
ja koska paidassa on eri kokoisia alueita kudottavan niin jokainen varmaan
huomaa miten se jälkeen vaikuttaa.

Paita takaa...

Paita edestä...
Mutta ehkä se on kuitenkin pääasia että paita oli juuri sopiva ja 
saaja oli tyytyväinen. =)